Hae tästä blogista

perjantai 17. elokuuta 2018

Syksy sunnitelmia

Aloitin viime viikolla tiistaina kouluun  toka opiskelijana.  tuttuja  opiskelijoita ja  henkilönkunnan. minusta on kivaa  nähdää luokkakavereita! <3  ekana viikolla  melkoista sekavalta   lukujärjestys. se on alusttava. Toka viikolla näyttää nyt viraallinen   1-jakso. Koulu on käynnistys lukuvuoden alkaan!





Lukuvuoden Alkaan
Meille tiedottiin tulee Top-jakso  syyslomaa jälkeen heti aloitan. Työharjoittellua jakso kestä 8 viikkoa eli 2 kk.kerron myöhemmin missä ja mihin paikka.  Mulla tulee  pari näyttöihin. pitää  valmistaudu siihen sunnitelmista :P
MEnemme taas  jossain  messulle käymään. Ei sanottu mihin. Kuvia tulee ja kirjoitan. :)

Hyvää viikolopuja!

torstai 9. elokuuta 2018

Urapolku ja elämänpolku



Lapsuuden ajaksi ollut haaveillu näyttelijäksi ja eläintenhoitaja. Sitte  tuntuu siltä ei oikein hoitajana tulla ikinä, silti tykkään eläimet koirien ja kissat.  Näytteleminen  kivaa harrastuksella. en ikinä  mieti mikä minusta isona tulen.

Valmistuin peruskoulusta vuonna 2009 kevän. Siirryin  seuraavana vaiheen työelämä/ammattikoululle suunna.  opiskelin valmettavana jatko-sunnitelmista. mietitty mihin menisin opiskellu ammattillinen perustutkinnon. kesti opinnon 2 vuoden 2011 kevän asti. Ei löydetty mistä olen kiinnostunut ammattia. joudun siirtämää te-toimisto Työttömyys. Työvalmettaja  ollaa monta kerta  yhteydessä.

Minulla ollut vaikea löytäminen ja kävimme työvalmettaja kanssa löytää minulle sopiva työ ja  ammattia. soitettu monta paikka.

Vaikka olen ollut 2012 Lindex vaateis kauppassa. käynyt parilla kaverilla kanssa hengailla, sekä työkkärillä käynyt. hain monta kerta työpaikan ja koulutuksia  syksy/kevänhaku. Ihmisiä satutaa  ei ota mut. ''kuuro ei koskaa saa'  päähä pyöri. jäin kotiin.  Pyöri päässä ja sekavalta. En tienny ja en ymmärrä asioita.




istun kuin yksinnäinen laituri ja hiljaisuus meri.musta tielle. minne johdun
 kuka olin
  Mihin joukku kuulun







     Ulos katse  puu päin
 Minne he  lähtee
  Missä he lähtevät
    Mihin he lähtivät
        Mihi unelmat katosi

Tuule  viemää pois
 








 

Kävelevät pimeä
Kävelevät palentua kylmyys
Kävelevät kastuvat märät sae










 laita sydän ja pää paikoille, katso ylöspäin ja eteen. älä luovuta.
 katso valoissa. pysyy vahvoilla ja hymyillä, niin ei särjen  sydän!
100 metri päässä silmit edessään  aurinko nousee kirkaimmin silmissä edellssää  
oleva valkoinen  talo... kun astuin sisälle  oven sisään kuin tuule mua  tännepäin kyyneli pois! 


2015. iso muutos. istuin yhdellä tuolilla ja musta verholla. kutsuttu muhun yhdellä tielle. Kävelin pitkistä usein satoja metrien tie päässä.



En murehdi vuosia. Jotka jääneet on taa. En mieti päivä tulevaa. Elän nauttien päivästä kerrala. On elämä silloin hauskemaan. Ole vahva. 100 kilometriä päässä hakemaan uusi elämä unelmia oppimista. Älä luovuta!













Nuori Nainen, joka ei oppinut mitään.
 Joka ei tiedä missä mennä
  Neljän seinä ja musta varjon
    Hän ei tiedä kuka oli
     eikä tiedä mihin kuulu joukko
       Ei Tiedän mihin mennä tielle
      
Hän kasvaa aikuinen  ja vahva itseluottomuus
  Hän oppii uusia asiaa ja motivaationa
    Hän ottaa unelma kiinni
      Hän luota itseä
         Hän ei luovuta
           Hän on rohkea

Hän ei tiennyt mitä halua tehdä tulevaisuus.
 Mitä halusi tehdän
   positiivinen
     Iloa
    Naurua
    ...... onnellinen ..... surua....
Kerro mitä haluat!
 kuka olet!
  Mitä näet tulevaisuus!
    ole rohkea!
 Älä muutu, ole oma itseä just olet sellainen
 Kuuntele sydäntä!
  kuuntele kehoa
   Aloita  sekuntia tai minuttia valitse oikea tielle
    
Hän löysi
  Hän oli tosi iloinen
   Hän tosi onnekas löysi ihmistä
    Hän luottaa ihmistä
      Hän hymyillyt pitkää aikaa ihmisiä edessä
        Hän sai  itsevarma
          Hän sai tutustua uusia  ihmisiä



 yksi viittoi ''muista kuuro elämä''  pyrin mietimäni kuka olen ja yritin selvittä.










        
Piirsin ajatuksen  paperille ja kynää käteen. identitteeti. että löysin oma paikka. kuka olin ja mihin joukko kuulun. tutustuin monta ihmisiä. minulla  kaksi  silta maapallo. kaksikielinen. rikkaus kielisiä.

tutustuin ihmisiä.  kieli niin kauniis ja  en voi sitä luovuta koska <3  yksi edelleen  harrastuksellani runoa viittominen ja näytellä.









Lasi putoaan pöydältä halkeaa sirujen


Kävelevä sisään astuin oveen

 Ei ollut luottomuksella.

eikä rohkea. ihmisiä kohtaa.

 

 

 

 

 

 

Aloitin ViaDia 2015 syksyllä. Tulin tänne työkokeillussa. Astui sisälle ovi auki. Pelkäsin ja en luotannut keneenkään. En ollut riittävä rohkea. Työyhteisö tuki ja arvosti mua alusta asti ja kannusti. Muistan pääsin heti ensimmäinen kerta kassatyöhön, minä en meinannut uskoa, että pääsin asiakaspalvelu ja kassa!! Välillä tunsin itseni arka edelleen. Oli erittäin haasteellista toimia ihmisten keskellä. Minua on aiemmin syrjitty viittomakielisenä ja se on satuttanu ja tuonu pelko. Sain silti useasti kehuja asiakkailta ja työyhteisöltä, hyvä palaute myötä pikkuhiljaa aloin luottamaan itseeni. Minä pikkuhilja ymmärtämään ja hyväksyn itseni just kuka minä olen ja ei tarvitse olla täydellinen. 

 

  Sain  Kirppitori jälkeen toisen paikka. mulle ehdotettii ja pääsin.







Työelämässä oppinut tuntemaan itsensä vahvistaa ja luottamus sekä itsevarmuus.. pysyy hyvää tasapaino ja hyvinvoinnin... ihanaa ihana olen oppinut 2 vuoden ajan työkokeillussa saanu heitä luotan kuulevat pysty olla heitä ja ulkopuolelle kuulevat! Tiedän mihi olen valmis tekemään töitä ja oppimisen saada päästä opiskelu paikka... sekä toki erittäin ihanaa mun oma eka kieltä viittomakielen eli 2 maailma! Tavoitteena opiskelupaikan! Hirveän pitkään rankkaa ajat työttömyys.. pitää vaan katsoa eteenpäin..













 

 

 

Olen olemaa oppinut omaa itseä ja ei tartee sellaisia  ihmisiä puhuvat typeriä ja eivät tiedä erilaisuudesta ihmistä niideä tietömätö.  minuun tukea ja verkkotuki taistettu yhdessä.

 

 

 

jutteltu monta ihmistä ''iloa, surua, naurua. vaihdettii kokemuksia  omia tarinoita. saa vahvista  oppia jotain.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 Minusta tullut vahva. uusi virran viemään tuuleen eteenpäi.

Verho auki ja valoissa.

jaksoin  taistella pitkää. en  luovutan. tajusin kannatta olla positiivinen.

 

 

 

 

 

 

Kuin on VoittoLotto! 

 

Minä Voitin pelosta ja arkasta! olin  sisua ja vahva  nainen. Minusta tulin opiskelija ja  tästä avaan ovi.











Pitkää työttömyysjakso.  jälleen voitin luottomukseni!
 Ensimmäinen kerta elämässä aikuisena  menee opiskeluelämä. olen siitä kiintollinen, ihmiseltä joka  kannustti ja  antoiva minulle uskomaan siitä pääsen ja  luottaa siitä. Unelmia on totta! minulla monta kiinnustunut  kohten

Silti opiskelen  liiketalouden pt.  oma harrastuksen edellee elossa ja en luovua.

Uskon siitä  peloa ei tule toistua



  

kaunis maa
 jokaiset elää
  oikeuden ollaa oma itseä
   unelma tartu kiinni..





 

 
loppu lauseen antakaa  ihmisiä vaan tuijota teijä he eivät ymmärrä he ovat kuin eläimet yleisiä nuoria, he  kasvaavat  aikuisia  alkaa sit ymmärtävää miltä tuntuu... erilaisia ihmisiä.. vaikka jos teidän lapsinne jos heitä kiusata, älkää antakaa  lapsinne pakoo huonessee laita  ovi kiinni, niitä' pitää puuttua...
toinen loppu lauseen: jokaiset   täytyy huolehtia toisiaanne ei jätetää ketää yksi..
Peace&Love. BE BRAVE!

Haluaisin antaa kaikille ihmisille viisaan neuvon, joita on kiusattu/syrjitty erilaisuuden takia, että olemme kaikki kuitenkin samanarvoisia ihmisiä ja että olemme paljon vahvempia ja viisaampia kuin luulettekaan.   <3 

tiistai 7. elokuuta 2018

paluun arkeen


 Mainittu mitä tein kesälomani, Linkka  linki, pääsette lukea mitä tein lomallani.         
---->>    https://beautiflylife.blogspot.com/2018/07/kesalomastani-ja-valokuvat.html  <----- tästä

 Ajatelen kertoa vika viikko lomastani. mielesäni  meni hyviin lomalla.


 Mitä tein viimeinen viikko loma 01.08-06.08.

Kävin helsingissä taas kaverille, menimme rannalle Pinknikille ja ostimme  eväät. aivan ihanaa koko päivä auringoista. ollaan  ilta asti.









  Otin paljon kuvia taas.





















Kotona välillä keräämä että jaksa lähteä. keräätty  energia. mielestäni kesälomallani   joka päivä auringoinen. TOSI KUUMA! En alan  valita. paitsi vaikeau nukkua, vaikka ikkuna on aukin ei auttaa yhtää.



























Huomenna kouluun alkaan.  istumaa penkille. Toka vuoden opiskelija. Kävin tänään toisena kaveri käyti syömässä ja  ostin itselle koulutarviketta. oikealla kuvassa  uusi tavara.








Minusta  kivaa nähdään tuttuja koulussa.
















Kirjoitan kyllä lisään uusia postaukset  Blogia artikkelia.