Hae tästä blogista

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Miten luovuus tarina kuvan takana näkyy elämässäni?

 Miten luovuus näkyy elämässäni. unelmoin todella  pitkää harrastuksena kuvaaminen ja piirtäminen, editoina tietokoneilla. Kirjoitin välillä ideoita sanat runoa vihkolle silloin joskus teen videoita. en kerennyt  pitkää aikaa kun  koulupäivä ja  muualla menoa.  katsonut todella paljon niitä elokuvia. opin niitä itselle kehitäminen.  se on motivoitunut. Unelmani kiinni. en aion luovutan.

Mielestäni  auttaa rauhoittaa jos kiirellisyys, jännitystä, stressiä vähettäminen. teen sille aina katson  komedia sarja. sekä väritän aikuiselle värityskirja tai joko välill'ä  virkaus..

Luovuus vaatii myös hetkiä yksin. Omaan luovuuteen pääsee kiinni hiljentymällä ja tunnustelemalla omia ajatuksiaan. Luovat hakea keinoja itseilmaisuun joka päivä ja näkee koko elämänsä tätä kautta.

 Näyteleminen en pitkää aikaa missä harrastuksena käyty. vaikka en luovuta. motivoitunut lapsena  aina pitänyt  näytellä ja ilmeikäs. pitäisi aktiivinen tehdän videoita. koulu takia en kerennyt kaikkia sama aikaa.

Elokuvien katsominen on minulle sen takia tärkeä harrastus, koska sen avulla olen saanut hyviä inspiraatioita taide harrastukseeni.  Piirtäminen.






Omistan järkkärikameralla. sain  reilua  maaliskuussa 3 vuotta sitte. unemani on totta. käytin melkein joka päivä. paitsi talvella en käytä. 

















koska sen avulla olen saanut hyviä inspiraatioita taide harrastukseeni. Elokuvat ovat toisin sanoen minulle yksi inspiraation lähteistä. Täytyy myöntää että varsinkin elokuvia ja  piirtäminen, sekä kirjoittaminen  teksti.



Olenki pitkää  monta kerta hakenu opiskellupaikka media-asstenttina, vaikka hain myöski merkkonomina. sattuima  pääsin siihen vaikka olenki viihtynyt siellä ja mielenkiintoinen. sain kokeilla uutta. vaikka pystyn hakea toista ammattia. mut e vielä haen. työpaika jos  löytyy. odotan puoli vuotta päästä. jos ei kuulu  . niin alan mietiä hakemista  opiskellupaikka.














Runoja  kirjoittaminen ihanaa saa   vapaasti sanoja kirjoita. runoa ei välttämättä tarvitse oikein kirjoitus. paitsi olsii  hyvää hyvä kijoitus. Mulla tapana   aina kirjoitan mieti ja  katson ympärillä ulkoa, sisältä,  jälkeen heti alkamaa kirjoittaamaan. kun  aika  tehdän myös video tekoa.



















 Tänään
minä tartun mahdollisuuksiini
kaksin käsin
enkä päästä niistä irti.

Tänään
päätän olla oma itseni
niin täydesti,
etten voi kadottaa itseäni
enää hetkeksikään.

Tänään elän hetkessä,
olen siinä niin läsnä
että mieltäni kirvelee,
sillä se ei pääse enää
sekoittamaan päätäni. Mieleni on hiljennyttävä, väistyttävä sivuun lopullisesti.

































Kiitos lukijoita. kun luitte ja jaksoitte <3.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Paluun arkeen



Ajatelen lyhenny  muutama rivit lauseella. Aloitin tänään koulussa eka päivänä.  paluun arkeen. Tänään  tein työpaikan  päiväkirja. poverin pointi esitys. Minä hallusin tossissani yrittään kokeilla  harjoittelemaa  olemaa stresimättä. Minun esitys kesti 10 minuttia.




Esittely jälkeen.  keskuttelin sain palautteeni  mun esitykseni.   Minä olen ylpeä' en edes  jännittänyt enkä stressiä!!  Olen löupannut   ennen uuden vuoden aatona!  Katsotaa miten keväällä  asti  toimiiko.  Vaikka tiesin  Ei kannatta  edes stressiä.


- Kerroin  luokkalaisten että  oma itsestä ja  ole rehellinen.  eka suoritus!!!

Mutta tänään aivan väsynyt  poikki,  yritin lähteä nukkumaan kun   koitan   säätä takaisi normaali nukkumamenoa-.  -_-  pari viikkoa lomilla..