Lapsuuden ajaksi ollut haaveillu näyttelijäksi ja eläintenhoitaja. Sitte tuntuu siltä ei oikein hoitajana tulla ikinä, silti tykkään eläimet koirien ja kissat. Näytteleminen kivaa harrastuksella. en ikinä mieti mikä minusta isona tulen.
Valmistuin peruskoulusta vuonna 2009 kevän. Siirryin seuraavana vaiheen työelämä/ammattikoululle suunna. opiskelin valmettavana jatko-sunnitelmista. mietitty mihin menisin opiskellu ammattillinen perustutkinnon. kesti opinnon 2 vuoden 2011 kevän asti. Ei löydetty mistä olen kiinnostunut ammattia. joudun siirtämää te-toimisto Työttömyys. Työvalmettaja ollaa monta kerta yhteydessä.
Minulla ollut vaikea löytäminen ja kävimme työvalmettaja kanssa löytää minulle sopiva työ ja ammattia. soitettu monta paikka.
Vaikka olen ollut 2012 Lindex vaateis kauppassa. käynyt parilla kaverilla kanssa hengailla, sekä työkkärillä käynyt. hain monta kerta työpaikan ja koulutuksia syksy/kevänhaku. Ihmisiä satutaa ei ota mut. ''kuuro ei koskaa saa' päähä pyöri. jäin kotiin. Pyöri päässä ja sekavalta. En tienny ja en ymmärrä asioita.
istun kuin yksinnäinen laituri ja hiljaisuus meri.musta tielle. minne johdun
kuka olin
Mihin joukku kuulun
Ulos katse puu päin
Minne he lähtee
Missä he lähtevät
Mihin he lähtivät
Mihi unelmat katosi
Tuule viemää pois
Kävelevät pimeä
Kävelevät palentua kylmyys
Kävelevät kastuvat märät sae
laita sydän ja pää paikoille, katso ylöspäin ja eteen. älä luovuta.
katso valoissa. pysyy vahvoilla ja hymyillä, niin ei särjen sydän!
100 metri päässä silmit edessään aurinko nousee kirkaimmin silmissä edellssää
100 metri päässä silmit edessään aurinko nousee kirkaimmin silmissä edellssää
oleva valkoinen talo... kun astuin sisälle oven sisään kuin tuule mua tännepäin kyyneli pois!
2015. iso muutos. istuin yhdellä tuolilla ja musta verholla. kutsuttu muhun yhdellä tielle. Kävelin pitkistä usein satoja metrien tie päässä.
En murehdi vuosia. Jotka jääneet on taa. En mieti päivä tulevaa. Elän nauttien päivästä kerrala. On elämä silloin hauskemaan. Ole vahva. 100 kilometriä päässä hakemaan uusi elämä unelmia oppimista. Älä luovuta!
Nuori Nainen, joka ei oppinut mitään.
Joka ei tiedä missä mennä
Neljän seinä ja musta varjon
Hän ei tiedä kuka oli
eikä tiedä mihin kuulu joukko
Ei Tiedän mihin mennä tielle
Hän kasvaa aikuinen ja vahva itseluottomuus
Hän oppii uusia asiaa ja motivaationa
Hän ottaa unelma kiinni
Hän luota itseä
Hän ei luovuta
Hän on rohkea
Joka ei tiedä missä mennä
Neljän seinä ja musta varjon
Hän ei tiedä kuka oli
eikä tiedä mihin kuulu joukko
Ei Tiedän mihin mennä tielle
Hän kasvaa aikuinen ja vahva itseluottomuus
Hän oppii uusia asiaa ja motivaationa
Hän ottaa unelma kiinni
Hän luota itseä
Hän ei luovuta
Hän on rohkea
Hän ei tiennyt mitä halua tehdä tulevaisuus.
Mitä halusi tehdän
positiivinen
Iloa
Naurua
...... onnellinen ..... surua....
Kerro mitä haluat!
kuka olet!
Mitä näet tulevaisuus!
ole rohkea!
Älä muutu, ole oma itseä just olet sellainen
Kuuntele sydäntä!
kuuntele kehoa
Aloita sekuntia tai minuttia valitse oikea tielle
Hän löysi
kuuntele kehoa
Aloita sekuntia tai minuttia valitse oikea tielle
Hän löysi
Hän oli tosi iloinen
Hän tosi onnekas löysi ihmistä
Hän luottaa ihmistä
Hän hymyillyt pitkää aikaa ihmisiä edessä
Hän sai itsevarma
Hän sai tutustua uusia ihmisiä
yksi viittoi ''muista kuuro elämä'' pyrin mietimäni kuka olen ja yritin selvittä.
Piirsin ajatuksen paperille ja kynää käteen. identitteeti. että löysin oma paikka. kuka olin ja mihin joukko kuulun. tutustuin monta ihmisiä. minulla kaksi silta maapallo. kaksikielinen. rikkaus kielisiä.
tutustuin ihmisiä. kieli niin kauniis ja en voi sitä luovuta koska <3 yksi edelleen harrastuksellani runoa viittominen ja näytellä.
Lasi putoaan pöydältä halkeaa sirujen
Kävelevä sisään astuin oveen
Ei ollut luottomuksella.
eikä rohkea. ihmisiä kohtaa.
Aloitin ViaDia 2015 syksyllä. Tulin tänne työkokeillussa. Astui sisälle ovi auki. Pelkäsin ja en luotannut keneenkään. En ollut riittävä rohkea. Työyhteisö tuki ja arvosti mua alusta asti ja kannusti. Muistan pääsin heti ensimmäinen kerta kassatyöhön, minä en meinannut uskoa, että pääsin asiakaspalvelu ja kassa!! Välillä tunsin itseni arka edelleen. Oli erittäin haasteellista toimia ihmisten keskellä. Minua on aiemmin syrjitty viittomakielisenä ja se on satuttanu ja tuonu pelko. Sain silti useasti kehuja asiakkailta ja työyhteisöltä, hyvä palaute myötä pikkuhiljaa aloin luottamaan itseeni. Minä pikkuhilja ymmärtämään ja hyväksyn itseni just kuka minä olen ja ei tarvitse olla täydellinen.
Sain Kirppitori jälkeen toisen paikka. mulle ehdotettii ja pääsin.
Työelämässä
oppinut tuntemaan itsensä vahvistaa ja luottamus sekä itsevarmuus..
pysyy hyvää tasapaino ja hyvinvoinnin... ihanaa ihana olen oppinut 2
vuoden ajan työkokeillussa saanu heitä luotan kuulevat pysty olla heitä
ja ulkopuolelle kuulevat! Tiedän mihi olen valmis tekemään töitä ja
oppimisen saada päästä opiskelu paikka... sekä toki erittäin ihanaa mun
oma eka kieltä viittomakielen eli 2 maailma! Tavoitteena opiskelupaikan! Hirveän pitkään rankkaa ajat työttömyys.. pitää vaan katsoa eteenpäin..
Olen olemaa oppinut omaa itseä ja ei tartee sellaisia ihmisiä puhuvat typeriä ja eivät tiedä erilaisuudesta ihmistä niideä tietömätö. minuun tukea ja verkkotuki taistettu yhdessä.
jutteltu monta ihmistä ''iloa, surua, naurua. vaihdettii kokemuksia omia tarinoita. saa vahvista oppia jotain.
Minusta tullut vahva. uusi virran viemään tuuleen eteenpäi.
Verho auki ja valoissa.
jaksoin taistella pitkää. en luovutan. tajusin kannatta olla positiivinen.
Kuin on VoittoLotto!
Minä Voitin pelosta ja arkasta! olin sisua ja vahva nainen. Minusta tulin opiskelija ja tästä avaan ovi.
Pitkää työttömyysjakso. jälleen voitin luottomukseni!
Ensimmäinen kerta elämässä aikuisena menee opiskeluelämä. olen siitä kiintollinen, ihmiseltä joka kannustti ja antoiva minulle uskomaan siitä pääsen ja luottaa siitä. Unelmia on totta! minulla monta kiinnustunut kohten
Silti opiskelen liiketalouden pt. oma harrastuksen edellee elossa ja en luovua.
Uskon siitä peloa ei tule toistua
kaunis maa
jokaiset elää
oikeuden ollaa oma itseä
unelma tartu kiinni..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommetti kiitos!