Jotain kannatta pientä otta ei tarvitsee iso. Mikä minua tekisi
mieli thedän. ensi kannatta opiskelen loppuu asti. opiskelen merkonomina toka vuonna. ehkä jälkeen? toisen ala:lla. media-ala. aina siihen asti unelmoinut! tähä monta aikaa on. mietimistä vaadin aikaa.
Minulla on ihanaa harrastusksia. vaikea nyt nähdää ennusta tulevaisuustta. valmistun jälkeen tekisin. luultavasti työpaikan ja muuttoon uuden koti. haluaisin lisää kehittään englantia. viime tai toissana vuotta sitte. Ulkomaa lähdöstä englantia kurssi tai tiettyihin oma ammatti työ hyötyisi kehittää nopeasti oppia kielinen.
En nyt pitkää aikaa mieti ollenkaa. ainaki aion ollaan suomeessa. on se mielenkiintoinen lähteä muualla mailmaan.
Kun tykkäsin valokuvaaminen, minulla
intoahimoa. Olen lapsena asti halunnut aina näytelijänä. Tykkään näytellää, olen luova ja ilmaisuus ihminen. oppia vuorovaikutus ja viestintä ihmisten kanssa. teen niitä aika paljon runojen video tekoa ja filmien video tekoa.
tulevaisuus: haluaisin kyllä auttaa ja opettaa suomen
viittomankieliset kaikkia viittomakieliset maahamuuttaja lapsia. oppia omia kieltä maat sanoja. tein niitä muutama työharjoitelussa peruskoulusta. En muista mikä nimi. on aivan mahtava kokemusta ja tutustua ihmisiä.
Ajatelen kertoa mistä osaan ja mistä olen hyvä. taitoni? Motivaationi.
pitää sanoa mitä osaat ja mmikä olet hyvää taitoa. minä' osaan piirtä, kuvata kameralla. sekä kuvia tagia, elia sarjakuvia esille kuvia editoida.
sano sen äänen ''sinä voit ja pystyt siihen.
Jos joku sano ''et pysty siihen, et tollainen voi työskellä, et sinä kuulu mihinkää tiimimme,''
pöh! mielestäni sitä ei tartee välitä.
sinä' voit mennä ja me olla erilaisia, pystytä työskellä ja mennä jonnekki opiskella.
be strong
because things will get better.
It may be stormy now, but it never rains forever
- TRY EVERYTHING, -BE BRAVE! - BE HAPPY! - BE SMILE! - BE HERO!
BE YOURSELF! - BE UNIQUE! - BE TRUE! - BE HONEST! - BE FREE!
- BE STRONG! - Be Positive - WE HAVE A DREAM!
Jokaiset huolehtia ihmistä, tukea, kannusta, annetta toisiaa mahdollisuus. positiivinen!
kun katot ylöspäin älä alaspäin.
minulla on ihania ihmisiä kannusta minut ja tukea. joka antaa voima vahvasti, että minulla ei ole hätää, minun pitää tajua että tää ei kuolee mailmaan. Niiden kuuneltu kokemuksia. minä ymmärräsin kokonaa, en oon ainut.
''you can'' or ''I can''
*Menneisyys ei voi korjata on myöhässätulevaisuus voi korjata*
ei saa olla vihainen itselle. luota itsesi että saat.
Kun musta tie
Kukka on maassa musta väriä roiskuu sade vedee tulvaa
kun aurinko kirkain kukka nousee tulee paremmiksi
Yksi pieni positiivinen
Ajatus aamulla
voi muuttaa
koko päiväsi
Tehdän loppu asti. ei saisi koska luovuta.
olemaa rohkeuta
olemaa oma itseäsi
olemaa itsevarma
olemaa uteliaana
Kerron ajatukseni siitä. pääsin pitkäälle mustan tielle ja pitkä matka pääsyä. työttömyys takia monta vuotta taistellu todella rankka elämään. vaikka ei sitä enää puhua negatiivisia asia. opiskelupaikka pääsymistä. sinne menee kehittäämää itselle kieltä ja vuorovaikutus viestintä. pitää oppia toistua '''en saa luovuta ja haen vaan rohkeasti' jos kuka sano '' ei kuuroille se on esteenä''
minulla on edelleen unelmani. mistäö haluan tehdän.
Kiitos luitte! hyvää viikolopuna teille! ^_^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommetti kiitos!