Hei lukijoita. Olenki jo myöhäössä unohtunut 2 viikkoa. Nyt aikaa kirjoitella. Työharjoittelussa mennyt hyviin kiirellistä ja opittu satoja sanoja ja satoja ihmisiä. Asiakkaita saanut palautteista kehuja positiivisiä että olen hyvää myyjä ja osaan palvella.
työantaja antoi minulle ohjeen joka päivä noudata
tehtävä. tein suurosall itsennäiunen työ ilma ohjaausta. koitin selviäydyn siitä
onneksi saan kysyä henkilönkunnalle jos epävarma.
varastolla koko päivä. koska ketää ei ole siinä. kuka ei pysty
tekee. henkilökunnalla on tosi kiirellinen. minä ainoa tein kaiken.
HYVÄ MINÄ! mutta onneksi työtekijöä tuli välillä katsomaa miten
menee. myymälä puolella sovituskopilla siivoilin ja vien vaateita oikein paikalle.
en ennen yksi tehnyt. selvisin siitä! uusia asioita. jos työantaja
koko päivä poissa-. sitä pitää osata kaiken tehdän.
myymälä alue yleensäö aina pitää ollaan katsekontiki ja hymyile sekä vasta niitä
kysymyksiä.
pöydällä puseroa ja farkut ovat aiva sekaisi. niityä pitää myös viikaus siistiksi. kuka ei
kerkeen. aina joku seiso viereessä, työtekijä tuli sanomaan voin
tehdään. viikaus niitä.
BLACK FRIDAY ( weekend) En ollut perjataina töissä, sain vapaana. eikä koko viikolopuna.
Maanataina 26.11.
tänään. melkein koko päivä siivouspäivä pyydetii kaiki työkokeilija
joutu tekee. koska oli iso päivä (black friday) koko viikolopuna oli
niin paljon määrä ihmisiä pomo kertoi. sen takia joutuu tekemään koko
myymälä. aivan sotkuinen ja sovituskopilla., kuka työtekijiöitä ehtinyt
tehää kuin kassalla ja asiakkaita palvellu.
kivaa tekemistäa
kassa ja samalla purkua hälyttä. ei tarvitseen seistää vaan.
pikkuhiljaa tulee niitä
tarjouksia, joulu alennuksia. vaikka on myymälässä jotain joulu liityviä sekä löytyy assa
(asusteita) kuulin työtekijältä' saata tulla tosi paljon ihmisiä. normaalin jotka käy ostamaa joululahjaoja ja ostaa pikkujouluihin tai juhla varten.
Lindex kaikki henkilökunnan eka kerta paalutteen kehua mulle
pärjään hyviin ilma tulkkia kassalla. minä odotin että antaa palautteen.
jännittin aina uusi työpaikka ja ihmisiä. mulle mennyt hyviin töissä. enää harjoittellussa 4 viikkoa sit lomaa. palaan kouluu tammikuun
Kiitos luitte! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommetti kiitos!